keskiviikko 28. elokuuta 2013

ihan muuten vaan

Joo siis niinkuin taas tuo otsikkokin kertoo niin ihan muuten vaan kirjottelen kun ei muutakaan tekemistä ole, kuntosalille pitäisi tästä jossain välissä jaksaa raahautua että joskus vaikuttaiski se treenaaminen eikä olis aina näin huonossa kunnossa.

Tänään mummi soitti, että voisinko viedä hänelle maitoa ja litran pakaste pusseja, tietenkin vein kun ei todellakaan ollut mitään muutakaan tekemistä niinkuin jo tuli sanottua. Koko ajan tulee taas kuunneltua tuota koiran tekemistä ettei sille taas ala tulemaan niitä epilepsia kohtauksia kun sillä oli niitä silloin ennen kun sitä lääkitystä sille kohotettiin, siis sitä annostusta niinkuin varmaan monet jo tajusikin :). Yhdet toiset korvakorut sitten ostin kultajousesta ja ne meni heti rikki että ei kerennyt kuin kerran pitää, menin sitten vaihtamaan ne sinne liikkeeseen ja todellakin siis sain samantyyliset tilalle, mutta kun menin kotiin ja aioin laittaa ne päälle, eli siis korviin niin ne meni taas rikki! Ei kyllä sitten enää huvittanut mennä samanlaisia vaihtamaan kun ne kuitenkin taas vaan hajoaa.

Toiset korvakorut josta jo edellisessä postauksessa sanoin oli jo tullessa rikki ja sinne asiakaspalveluun laitoin sähköpostia todellakin että ne oli rikki ja nyt sieltä sitten tulee jossain välissä uudet samanlaiset...toivotaan vaan että ne sitten kestää hieman kauemmin kuin ne toiset ja ehtii oikeasti pitääkkin niitä jonkun aikaa, on ne sen verran hienot ettei kuitenkaan toivo niiden heti rikkoontuvan, ei ne kyllä hirveän kalliit ollu että ei sen suhteen haittaa vaikka joku ei oliskaan ihan niin kohdallaan, mutta ei niitä sen takia kuitenkaan tilailla että ne kaikki olis ihan vinksin vonksin.

Jotenki näistä vaan tulee sitten hirveän pitkiä vaikka aluksi tuntuu ettei siitä tule kuin muutama sana, vaikka en mie kyllä edes tiedä lukeeko tätä kukaan, mutta huvinvuoksi mie tätä muutenki kirjotan, ehdotuksia toki saa edelleen laittaa et mistä haluais täällä lukea, jos niitä siis on edes niitä lukijoita, tuohon alapuolelle mihin yleensäkin kommentoidaan tai sitten voi ihan sähköpostiakin laittaa jos ei satu täällä olemaan kirjoilla vai miten sen nyt sanois mut anyways se mun sähköposti osoite siis on: jude90.jy@gmail.com, sinne siis vain niitä ideoita tulemaan ja jotta ne ei ihan roskapostina menisi suoraan roskakoriin niin laittakaa aiheeksi vaikka "postaus ideoita" ja ei mielellään mitään " tyhmiä" viestejä sillä ne tullaan poistamaan suurimmaksi osaksi lukematta ja noteeraamatta.